Ihminen on siitä erikoinen nisäkäs, ettei se syö omaa lajiaan, vaikka lihaa olisi tarjolla pilvin pimein. Nyt ihmistä käytetään lannoitteena. Mitä haaskausta.

Kannibalismia pidetään yleisesti ruokatabuna, vaikka se on melko yleistä joissain kulttuureissa. Sitä on harrastettu uskontoon ja sodankäyntiin liittyvissä rituaaleissa ympäri maapalloa. Mutta miltä ihminen maistuu? Tuttavani mukaan tietysti kanalta. Tosin hän söi sitä vahingossa, eikä ole ihan aito kannibaali, eli antropofagi.

Viime sotien aikana ihmisiä syötiin melko yleisesti mm. Japanissa, venäjällä, Ukrainassa ja Kiinassa. Ruuasta kun oli pulaa. Varsin kätevää.

100 000 ihmisen väestössä kuolee keskimäärin 950 henkilöä vuodessa. Jos keskipaino on 75 kg ja siitä syötävää noin kolmasosa, tarkoittaa se, että 100 000 henkilön väestöllä olisi lisää ruokaa noin 23 750 kiloa. Ja vieläpä ilmaiseksi. Tosin prosessointi maksaa, mutta tuotantolinjat ovat jo olemassa. Sisäfilettä, ulkofilettä T-luu pihviä ja jauhelihaa. Vähärasvaista ja ravitsevaa.

Veikkaampa, ettei tulevaisuudessa ole varaa tehdä kuolleista lannoitetta, vaan käytetään ravinnoksi, jotta ei tarvitse hyönteisiä syödä, vaikka ihan hyvältä nekin maistuvat.

Tässä vielä hyvä ruokaohje:

1. Ota selästä päälimmäinen lihas pois, niin paljastuu sisäfile. Leikkaa se n. kahden senttimetrin paksuisiksi paloiksi. Pidä pihvejä huoneenlämmössä vahintään puoli tuntia ennen paistamista. Näin ne kypsyvät tasaisemmin, eikä pannu jäähdy liiaksi.

2. Pihvit voit maustaa suolalla ja rouhitulla mustapippurilla joko ennen tai jälkeen paistamisen.

3. Kuumenna pannussa tilkka rypsiöljyä ja halutessasi nokare voita.

4. Pannu on riittävän kuuma, kun öljy väreilee sen pinnalla tai voi on hieman ruskistunut. Aseta pihvit pannulle ja anna niiden paistua rauhassa toiselta puoleltaan. Pihvejä ei tarvitse kääntää koko ajan.

5. Kun pihvin pintaan alkaa ilmestyä punaisia nestepilkkuja, on aika kääntää pihvit. Näin pihvi jää sisältä punertavaksi. Jos haluat pihvistäsi kypsemmän, odota vielä hetki kääntämisen kanssa tai jatka kypsentämistä uunissa pannulla paistamisen jälkeen.

6. Lisää halutessasi pannulle lohkottuja valkosipulinkynsiä ja tuoreita yrttejä, esimerkiksi timjamia tai rosmariinia. Ne antavat hyvän lisäsäväyksen pihvien makuun.

7. Kun pihvien pintaan alkaa taas ilmestyä punaista lihasnestettä, siirrä pihvit folion päälle ja kaada vielä mausteet ja osa paistorasvasta samaan pakettiin. Kääräise pihvit löysästi folion sisään ja anna vetäytyä muutama minuutti ennen nauttimista. Vetäytymisen aikana lihasnesteet rauhoittuvat pihvin sisällä ja lämpötila tasoittuu.

8. Nauti hyvän Chardonnay- viinin kanssa.